torstai 13. elokuuta 2009

Mikä olohuoneen mediakeskukseksi?

Operaatio "Mediakeskus" julistetaan alkaneeksi näillä sanoilla. Tarkoituksena on siis hankkia olohuoneeseen ratkaisu, jolla pystyn ainakin katsomaan elokuvia ja videoita netistä, tarvittaessa katsomaan telkkaria, kuuntelemaan musiikkia ja surffaamaan netissä. Tarkoituksena olisi myös saattaa olohuoneen viihdekeskus / mediakeskus vihdoinkin Full HD -aikaan. Valmiina löytyy telkkari sekä tarpeeksi laadukas äänentoistojärjestelmä, joten nyt täysi keskittyminen on nimenomaan mediakeskuksen sydämen ympärillä.

MacMinistä kaiken sydän?
Mediakeskuksen sydämeksi olen harkinnut erinäisten selvitysten jälkeen MacMiniä. Valintakriteereinä on pienen koon ja miellyttävän ulkonäön lisäksi käyttökokemus sekä teho. Tällä hetkellä ajatuksena on, että ostaisin MacMinin karvalakkimallin (599€), johon suoraan 250 GB kovo (vakiona 120 GB) ja lisää muistia (2 GB). Avoin kysymys onkin tällä hetkellä riittääkö tuo 2 gigaa, vai pitäisikö hankkia suoraan 4? Lisäksi nyt lienee jo järkevää odottaa että Snow Leopard ilmestyy, MacRumours ennusti jo mahdollista julkistusta ensi viikolle.



Softat
Mediakeskuksen pääasiallisena softana tarkoitus olisi käyttää Plexiä (http://www.plexapp.com/), joka vakiinnuttanut paikkansa jo MacBookissani. Tarkoituksena on myös hankkia Elgaton EyeTV Hybrid (n. 129 €), jonka avulla voi sitten tuijotella telkkaria. EyeTV:tä on kehuttu kovasti joka puolella, joten hankintana EyeTV lienee melkoisen turvallinen valinta. Lisäksi järkeviä kilpailijoita ei tunnu löytyvän tähän hätään.


Mediakeskus tonnilla - mahdotonta?
Budjetti hankinnalle on 1000 €. Mitä tuhannella eurolla sitten oikein saa?

MacMini
250 GB kovolla ja 2 gigan muistilla
noin 740 €

EyeTV Hybrid
129 €

Plex
Ilmainen

Apple Wireless Keyboard
79€

Langaton hiiri
noin 25 €



Mediakeskuslinkkivinkit:

- Mielenkiintoista keskustelua MacMinistä löytyy Hopeinen Omena saitilta:
http://www.hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=69&t=87767&start=200

- Lisää tietoa EyeTV Hybridistä:
http://www.elgato.com/elgato/int/mainmenu/products/tuner/hybrid08/product1.en.html